Tietosuojapolitiikka

Tämä tietosuojapolitiikka kuvaa SecuryCast Oy:n (”Yhtiö”) henkilötietojen käsittelyn perusperiaatteet ja tietosuojan merkityksen Yhtiölle. Tämän tietosuojapolitiikan avulla pyritään ohjaamaan yhtiön henkilötietojen käsittelyä ja varmistamaan sen lainmukaisuus.

Tämä henkilötietopolitiikka koskee erityisesti niitä yhtiön käsittelemiä henkilötietoja, joiden osalta Yhtiö toimii rekisterinpitäjänä. Näitä samoja periaatteita sovelletaan kuitenkin soveltuvin osin myös niihin henkilötietotoihin, joita Yhtiö käsittelee käsittelijänä.

Kaikki Yhtiössä tapahtuva henkilötietojen käsittely on sekä lainsäädännön että tietosuojapolitiikan mukaista. Tämä tietosuojapolitiikka on voimassa toistaiseksi.

1 HENKILÖTIETOJEN KÄYTTÖ JA ELINKAARI

Henkilötietojen käsittely perustuu henkilön suostumukseen tai laissa määriteltyyn muuhun perusteeseen. Henkilötietoja käsitellään vain perustellun käyttötarkoituksen johdosta ja vain siinä määrin ja niin kauan, kun se on käyttötarkoituksen kannalta tarpeellista. Käytettävien tietojen oikeellisuus pyritään varmistamaan ja tietoja päivitetään henkilöltä itseltään tai luotettavista lähteistä. Kun tiedot eivät enää ole käyttötarkoituksensa vuoksi tarpeellisia, tiedot tuhotaan asianmukaisesti.

Tietoja käytetään niitä kerättäessä kuvattuihin tarkoituksiin lainsäädännön kulloinkin sallimissa rajoissa. Tietoja luovutetaan vain nimenomaisesti kerrotulla tai laissa mainitulla perusteella ja nimenomaisesti kerrotuille tai laissa mainituille luovutuksen saajille.

2 VASTUU JA ORGANISOINTI

  • SecuryCast Oy (y-tunnus: 0984182-6)
  • Tekniikantie 14, 02150 Espoo
  • +358 10 850 4745
  • sähköposti info(at)securycast.com
  • Yhteyshenkilö: Kimmo Makkonen

3 TIETOSUOJAN VARMISTAMINEN

Tietosuoja-asiat kuuluvat osana henkilötietoja käsittelevien uusien työntekijöiden perehdytykseen ja niistä järjestetään säännöllisesti koulutusta kaikille työntekijöille.

Kaikkia henkilötietoja käsitteleviä henkilöitä sitoo laissa säännelty tai erikseen sovittu ja dokumentoitu vaitiolovelvollisuus.

4 TIETOTURVA

Yhtiö pyrkii jatkuvasti kehittämään tietoturvaansa taatakseen riittävän tietoturvan tason, ottaen huomioon teknologian kehitys ja henkilötietoihin liittyvät riskit.

5 TIETOSUOJAPOLITIIKAN VAHVISTAMINEN

Yhtiön hallitus on vahvistanut tämän politiikan 18.5.2018.